Anteeksi nyt tulee vaan omaa napaa:

Ei kyllä yhtään huvita olla töissä, olisin paljon mieluummin ihan missä vaan muualla, iltavuoro perjantaina, ei vois enää huonommin mennä. Mies ja lapset nauttivat jo vapaudesta ja minun pitää kärvistellä vielä 3h  SUUTUTTAA!!

Tänään on pakko ottaa muutama sauna sidukka, ja rentoutua kunnolla! Mies saa luvan antaa myös hierontaa, hän kyllä tekee sen aina mielellään, ei siis koe sitä mitenkään pakkopullana. vastavuoroisesti kyllä annan sitä myös hänelle.

Mietin tässä yksi päivä, mitä jos ei meillä tärppääkään, miten jaksan taas aloittaa hoidoissa ravaaminen, miltä tuntuisi rampata taas klinikan ja kodin väliä,  ja aloittaa kaikenmaailman lääkehoidot vielä lisäksi.

Itse koin hoidot todella rankkana niin henkisesti kun fyysisestikin, ilman ihanaa miestäni en olisi jaksanut, varsinkin pettymykset otin todella karvaasti.

Kun poika tupsahti maailmaan sillain puoli vahingossa (oli toki toivottu, mutta varsinaista yritystä ei ollut) Oltiin niin hämmentyneitä, enkä mä uskaltanut testiäkään tehdä, kun vasta 3 viikon päästä, en vaan uskonut, koska esikoinen ei onnistunut luonnostaan, vaan vasta hoitojen kautta, niistäkin piti siirtyä rankimpaan, että tärppäsi, onneksi pysyi matkassa aina sen 9kk, en olisi kestänyt kyllä sitä menetystä. Keskenmenoja mulla ei ole koskaan ollut, mutta voin hyvin kuvitella kuinka rankkaa niistä toipuminen on. Ensin annetaan ja sitten otetaan pois, niin SURULLISTA!

Mutta nyt on pakko palailla taas sorvin ääreen, kyllähän mä täällä lorinoisin vaikka koko loppu päivän, tämmöisiä ajatuksia tällä kertaa, onneksi on tää blogi mihin voi avautua!